Empire (Viften)
Syksyllä 2024 joka kuun ensimmäinen tiistai esitetään kuukauden pohjoismainen elokuva yhteistyössä Walhalla ry:n kanssa. Sarjan avaa Pohjoismaisen neuvoston elokuvapalkinnon 2023 kopannut Frederikke Aspöckin ohjaama tanskalainen siirtomaasatiiri Empire (Viften).
On vuosi 1848 Tanskan siirtomaassa St. Croixin saarella Karibialla. Koristeelliset puutarhat, kodit ja asut tuovat mieleen Bridgertonin väriloiston. Yläluokan joukossa Anna Heegaard (Anna Neye) on vapaa, vaikutusvaltainen sekä rodullistettu – joten myös hänellä on taloudessaan orjia. Yksi heistä on Annan läheinen ystävä Petrine (Sara Fanta Traore), mutta voiko ystävänsä omistaa? Kapinahuhujen hivuttautuessa tanskalaisten korviin molemmat naiset joutuvat arvioimaan omaa asemaansa muutosten keskellä.
Tosipohjaisen kirpeän satiirin on käsikirjoittanut Heegaardin roolissa loistava Neye. Empire nostaa purevasti silmien eteen Euroopan kolonialistisen menneisyyden, ja Tanskan lipun kirkas puna kummittelee kuvissa muistuttaen jatkuvasti vallanpitäjistä. Elokuvan keskiössä ovat kuitenkin historian sivuilta liian usein pyyhityt rodullistetut naiset.
- 17.00TI 01.10.2024
Empire (Viften)
Kuukauden pohjoismainen elokuva93 min